Vesiviljely on nykyisin yksi suosituimmista kasvatustekniikoista. Nopea kasvu ja suuret sadot ovat vain muutamia niistä monista syistä, miksi sitä käytetään ympäri maailmaa kaupalliseen elintarviketuotantoon sekä yhä useammassa kotipuutarhassa.
Tässä oppaassa tutustumme vesiviljelyn perusteisiin sekä erilaisiin vesiviljelyjärjestelmiin. Kun perusasiat ovat hallussa, on vesiviljely helppoa ja todella palkitsevaa.
Sisällysluettelo
Yleistä vesiviljelystä
Vesi- eli hydroviljely on menetelmä kasvien kasvattamiseksi ilman multaa. Hydroviljelyssä kasvin juuret ovat kosketuksissa ravinnepitoisen veden kanssa, jota kautta kasvi saa tehokkaasti tarvitsemansa veden, hapen ja ravinteet.
Vesiviljelyllä tiedetään olevan monia etuja verrattuna perinteiseen multakasvatukseen. Näistä tärkeimpiä ovat:
- Kontrolli – Täydellinen kontrolli ravinnetasapainon ja pH:n suhteen, jonka avulla kasveille pystytään luomaan todella optimaalinen kasvualusta. Ravinneliuokseen liittyvät ongelmat näkyvät lähes välittömästi, joten mahdolliset puutteet voidaan havaita ja korjata nopeasti.
- Nopeampi kasvu – Monet kasvit kasvavat vesiviljelyssä jopa 20-30% nopeammin kuin mullassa. Koska happi ja ravinteet ovat helposti juurien saatavilla, ei kasvin tarvitse käyttää ylimääräistä energiaa niiden löytämiseksi.
- Suuremmat sadot – Koska vedessä kasveille pystytään luomaan optimaalinen kasvuympäristö, ovat niiden tuotot usein suuremmat. Vesiviljely antaa kasveille parhaan mahdollisuuden saavuttaa niiden täysi geneettinen potentiaali.
- Pienempi vedenkulutus – Useimmat järjestelmät hyödyntävät vettä tehokkaasti, sillä samaa vettä käytetään ja kierrätetään järjestelmässä pitkiä aikoja. Tämä on luonnollisesti suuri etu ekologisesta näkökulmasta.
Vesiviljelyssä on kuitenkin myös omat huonot puolensa. Se esimerkiksi vaatii enemmän seurantaa kuin mullassa kasvattaminen, koska ravinneliuoksen arvoja ja niiden muutoksia tulee tarkkailla säännöllisesti.
Hydro-järjestelmät ovat myös herkempiä reagoimaan laitteisiin liittyviin ongelmiin, ja joissain tapauksissa esimerkiksi pumpun hajoaminen voi nopeasti johtaa vakaviin ongelmiin.
Multakasvatuksesta vesiviljelyyn siirtyvän pitää myös omaksua uusia taitoja. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa tulla esteeksi, sillä loppujen lopuksi vesiviljely on melko helppoa ja löytyy monia yksinkertaisia järjestelmiä, joiden avulla jokainen pääsee varmasti alkuun.
Vesiviljelyjärjestelmät
On olemassa useita erilaisia vesiviljelyjärjestelmiä, joiden ulkomuoto, kokoonpano ja toimintaperiaate poikkeavat toisistaan. Näiden eroihin kannattaa perehtyä, sillä jokaisella järjestelmällä on omat hyvät ja huonot puolensa.
Vesiviljelyjärjestelmät voi olla joko passiivisia tai aktiivisia:
- Aktiivisissa järjestelmissä ravinneliuos toimitetaan kasvien juurille pumpun avulla ja vesi kiertää jatkuvasti järjestelmässä.
- Passiivisissa järjestelmissä ei ole vesipumppua käytössä. Juuret ovat upotettuina ravinneliuokseen tai saavat sitä muilla passiivisilla tavoilla.
Järjestelmän voi rakentaa itse tai hankkia valmiin paketin alan liikkeestä.
Rakentaminen on monissa tapauksissa paras ja halvin vaihtoehto. Pienellä vaivalla pystyy rakentamaan juuri mieleisensä järjestelmän ja säästämään rahaa. Netistä löytyy paljon hyviä rakennusohjeita erilaisille järjestelmille.
Jos rakentaminen ei kiinnosta, löytyy alan liikkeistä ja verkkokaupoista myös valmiita vesiviljelyjärjestelmiä. Nämä ovat helppo ja turvallinen tapa päästä alkuun. Ne ovat kuitenkin usein myös melko kalliita.
Alla muutamia suosituimpia vesiviljelyjärjestelmiä. Näistä järjestelmistä on olemassa myös useita erilaisia variaatioita.
Deep Water Culture (DWC)
DWC on yksinkertainen ja tehokas passiivinen vesiviljelyjärjestelmä. Se on yksi helpoimmista tavoista aloittaa vesiviljely, sillä sen kasaaminen ja ylläpitäminen on todella helppoa.
DWC-järjestelmässä kasvien juuret ovat vuorokauden ympäri upotettuina ravinneliuokseen. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että vedessä on riittävästi happea, jotta kasvit eivät tukehdu. Riittävä happipitoisuus pystytään varmistamaan ilmapumpun avulla.
Tässä järjestelmässä yksinkertaisuutensa lisäksi etuna on se, ettei tarvitse huolehtia vedenkierrosta, eikä siitä, että juuret kuivuisivat laitevian vuoksi.
Nutrient Film Technique (NFT)
Tämä aktiivinen vesiviljelyjärjestelmä on suosittu hydroviljeliöiden keskuudessa sen yksinkertaisen, mutta tehokkaan toimintaperiaatteen ansiosta.
NFT:ssä ravinnesäiliöstä pumpataan jatkuvasti ravinneliuosta erilliseen astiaan tai putkeen, jonka pohjalla kasvien juuret kasvavat. Ravinneliuos valuu hiljalleen kallellaan olevan astian läpi ja lopulta valumaputkea pitkin takaisin ravinnesäiliöön.
Vaikka juuret eivät ole veteen upotettuina, ovat ne kuitenkin jatkuvasti kosketuksissa astian pohjaa pitkin kulkevan ravinneliuoksen kanssa, mistä ne saavat otettua tarvittavan veden ja ravinteet.
NFT soveltuu parhaiten pienikokoisille kasveille. Suurempien kasvien kanssa saattaa tulla ongelmia tukemisen ja pystyssä pysymisen kanssa.
Tämän järjestelmän suurimpana heikkoutena on se, että jos veden virtaus keskeytyy laitevian tai muun syyn takia, juuret kuivuvat ja kasvit stressaantuvat hyvin nopeasti.
Aeroponic
Aero-järjestelmissä juuria sumutetaan ravinneliuoksella tasaisin väliajoin. Vesipumpulla ja suuttimilla pyritään aikaansaamaan mahdollisimman hienojakoinen sumu, jonka avulla juuret pysyvät kosteina. Tämän avulla juuret saavat happea ja ravinteita todella tehokkaasti.
Aeroponisia järjestelmiä on olemassa korkea- ja matalapaineisia.
- Korkeapaine – Todellisessa aeroponisessa järjestelmässä käytetään korkeapaineista vesipumppua (⁓4-6 bar), jonka avulla saadaan aikaiseksi todella hienojakoista sumua. Korkeapaineisen järjestelmän rakentaminen on kuitenkin kallista sekä vaatii tietoa ja taitoa, eikä siten välttämättä ole paras vaihtoehto harrastelijalle.
- Matalapaine – Usein ihmiset viittaavat myös matalapaineisiin ruiskutusjärjestelmiin (tunnetaan myös nimellä soakaponics) aeroponisina järjestelminä. Matalapaineisilla pumpuilla ei kuitenkaan pystytä tuottamaan läheskään yhtä hienojakoista sumua kuin korkeapainejärjestelmässä.
Aero-järjestelmien suurimpana heikkoutena on niiden toimintavarmuus. Jos pumppu ei toimi tai suuttimet menevät tukkoon, juuret kuivuvat nopeasti. Jos juuret eivät saa kosteutta, kasvit kuolevat todella nopeasti.
Ebb & Flow (Flood and Drain)
Suosittu ja tehokas aktiivinen vesiviljelyjärjestelmä, jolla on paljon yhtäläisyyksiä NFT:n kanssa. Tämä ei ole helpoin järjestelmä rakentaa, mutta sen toimintaperiaate on varsin yksinkertainen.
Ajastimella toimiva vesipumppu nostaa ravinnesäiliöstä vettä yläastiaan, jossa kasvit ovat. Ravinneliuos täyttää yläastiaa, kunnes se saavuttaa ennalta asetetun ylivuotoputken korkeuden. Kun ajastin menee pois päältä, vesi valuu takaisin säiliöön ylivuotoputken sekä vesipumpun kautta.
Ebb and flow -järjestelmä soveltuu mainiosti kaiken kokoisille kasveille. Sen, kuten muidenkin aktiivisten järjestelmien, haittapuoli on se, että jos veden virtaus syystä tai toisesta loppuu, ovat juuret nopeasti vaarassa kuivua.
Wicking
Tämä passiivinen järjestelmä on yksi helpoimmista ja yksinkertaisimmista vaihtoehdoista. Se on helppo rakentaa ja ylläpitää.
Järjestelmän toiminta perustuu kapillaari-ilmiöön, jonka avulla nesteet kulkevat vettä imevän materiaalin kautta kasvualustaan. Ravinneliuokseen upotetut kankaat tai köydet kuljettavat kosteuden ja ravinteet juuristolle.
Wick- järjestelmän suurimpana heikkoutena on se, ettei se ole yhtä tehokas kuin monet muut vaihtoehdot eikä se sovellu suuremmille ja nälkäisille kasveille, jotka tarvitsevat enemmän vettä.
Tippakastelujärjestelmä (Drip Feed)
Alunperin multakasvatukseen kastelua helpottamaan suunniteltu aktiivinen järjestelmä, jota on myöhemmin sovellettu onnistuneesti myös vesiviljelyyn.
Tippakastelujärjestelmässä ravinneliuosta pumpataan suoraan väliaineeseen ja kasvien juurille. Vesi valuu takaisin ravinnesäiliöön valumaputkea pitkin. Eri väliaineilla ja pumpun teholla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti vesi virtaa.
Drip feed- järjestelmässä on riski tukkeutumiin, erityisesti orgaanisten lannoitteiden kanssa. Pumput ja letkut tulee puhdistaa säännöllisin väliajoin suolakertymien ja tukkeutumien välttämiseksi.
Vesiviljelyjärjestelmän osat
Kuten edellä nähtiin, eri järjestelmien toimintaperiaate, kokoonpano ja laitteisto eroavat jonkin verran toisistaan.
Useimmista vesiviljelyjärjestelmistä löytyy kuitenkin yleensä seuraavat osat; ravinnesäiliö, väliaine, ilmapumppu ja/tai vesipumppu.
Väliaine
Väliaine on huokoinen materiaali, jossa kasvien juuret kasvavat. Sen tarkoituksena on auttaa juuria saamaan tarvitsemansa hapen ja kosteuden sekä tukea kasveja ja niiden juurijärjestelmää.
Ne ovat inerttejä materiaaleja eli ne eivät sisällä lainkaan ravinteita. Pelkässä väliaineessa ei siis pysty kasveja kasvattamaan, sillä ne kuihtuvat nopeasti ravinteiden puutteeseen.
Vesiviljelyssä voidaan käyttää monia eri väliaineita, joiden ominaisuuksissa, kuten vedenläpäisevyydessä, ilmavuudessa, ympäristöystävällisyydessä ja hinnassa, on eroja. Väliaineen tulee olla helposti saatavilla ja halpaa sekä steriiliä.
Yleisimpiä vesiviljelyssä käytettyjä, edellä mainitut kriteerit täyttäviä väliaineita ovat:
- Kookoskuitu – Kookoksen ulkokuoresta valmistettu 100% orgaaninen, uusiutuva ja kierrätettävä pH-neutraali materiaali, joka soveltuu loistavasti väliaineeksi vesiviljelyyn. Kookoskuidulla on loistava kosteudenpidätyskyky ja se pystyy sitomaan painoonsa nähden moninkertaisesti nestettä itseensä.
- Kivivilla – Yksi suosituimmista vesiviljelyssä käytetyistä väliaineista. Kivivilla on neutraali ja steriili, kuitumainen materiaali, joka sitoo vettä ja happea itseensä tehokkaasti. Sen huonona puolena on ympäristöystävällisyys, sillä kivivilla ei ole luonnollinen eikä biohajoava materiaali.
- LECA eli kevytsora – Vesiviljelyssä kevytsora on hygieeninen, ympäristöystävällinen ja kierrätettävä väliaine. Se voidaan käytön jälkeen puhdistaa ja steriloida, ja käyttää uudelleen. Sen heikkoutena on kuitenkin melko huono vedenpidätyskyky.
- Perliitti – Vulkaanista tuhkaa, joka on pH-arvoltaan neutraali, kierrätettävä ja erittäin kevyt materiaali. Perliitillä on kyky imeä ja luovuttaa kosteutta sekä erinomainen hapen pidätyskyky. Keveytensä vuoksi sitä kuitenkin harvoin käytetään yksin ja yleensä sekoitetaan muiden väliaineiden kanssa.
Ilmapumppu ja ilmakivet
Happi on välttämätön elementti terveen juuriston kehittämiselle ja mitä enemmän happea ravinneliuoksessa on, sitä parempi kasveille. Ravinneliuoksen happipitoisuuden määrää voidaan lisätä ilmapumpun tai kompressorin avulla.
Ilmaa pumpataan muoviputkien kautta säiliön pohjassa oleviin ilmakiviin, jotka muuttavat sen veden läpi nouseviksi pieniksi ilmakupliksi. Tämä rikkoo nesteen pintajännityksen ja näin vesi joutuu kosketuksiin ympäröivän ilman kanssa, jolloin se sitoo itseensä happea.
Veden hapettamisen ohella pintaan nousevat kuplat myös pitävät veden jatkuvasti liikkeellä ja näin ravinneliuos sekoittuu. Jos vesi on jatkuvasti paikallaan, voivat ravintoaineet ajan myötä laskeutua säiliön pohjaan.
Vesipumppu
Aktiivisissa järjestelmissä tarvitaan myös vesipumppua, joka kierrättää ravinneliuosta. Vesiviljelyssä käytettävät vesipumput voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan; inline- ja uppopumppuihin.
- Inline-pumput ovat tehokkaita ilmajäähdytteisiä säiliön ulkopuolella käytettäviä pumppuja. Niitä käytetään lähinnä isoissa järjestelmissä, joissa tarvitsee liikuttaa suuria määriä vettä. Harrastelijoiden pienissä järjestelmissä on harvemmin tarvetta näille.
- Uppopumput eli veteen suoraan ravinnesäiliöön upotettavat pumput ovat yleisin ja huomattavasti inline-malleja halvempi vaihtoehto. Vesiviljelyyn soveltuvia uppopumppuja löytyy kasvatus- ja akvaarioliikkeistä.
Vesipumpun tarvittava tehokkuus riippuu järjestelmästä, sen koosta, kasvien lukumäärästä ja siitä, kuinka korkealle vettä tarvitsee pumpata. Yleisesti ottaen mitä suurempi järjestelmä ja mitä enemmän kasveja, sitä tehokkaamman pumpun luonnollisesti tarvitset.
Tarkempaa tietoa pumpun mitoittamisesta ja huomioon otettavista asioista löydät alla olevalta videolta:
Ravinnesäiliö
Ravinnesäiliön tulee olla riittävän kokoinen ja kestävää materiaalia, josta valoa pääse mahdollisimman vähän läpi. Näin minimoidaan levien kehittyminen ja ravinneliuoksen lämpötilan nouseminen.
Säiliön tulisi olla riittävän iso, sillä mitä enemmän vettä on, sitä helpompaa liuoksen optimaalisten arvojen ylläpito on. Jos säiliö on liian pieni, joudut jatkuvasti lisäämään vettä ja ravinteita.
Aloittelija helposti aliarvioi tarvittavan säiliön koon. Liian iso säiliö on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin liian pieni säiliö. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää noin 12 litraa per yksi iso kasvi.
Ravinneliuos – pH, ravinnepitoisuus, lämpötila ja happipitoisuus
Ravinneliuoksen laatu on merkittävä tekijä kasvien optimaalisen kasvun sekä sadon määrän ja laadun kannalta. Hienoista vesiviljelyjärjestelmistä on hyvin vähän hyötyä, jos ravinneliuoksen arvot eivät ole kohdillaan.
Ravinneliuosta tulee seurata säännöllisesti ja jos kasveissa näkyy merkkejä stressistä, on veden arvojen tarkistaminen ensimmäinen suositeltava toimenpide. Tärkeitä, huomioon otettavia arvoja ovat liuoksen pH, ravinnepitoisuus, lämpötila ja happipitoisuus.
Ravinteet
Kuten mullassa, myös vedessä kasvit tarvitsevat ravinteita kasvaakseen. Vesi ei kuitenkaan sisällä luontaisesti kasvien tarvitsemia ravintoaineita, vaan niitä on lisättävä alusta asti itse.
Vesiviljelyyn on olemassa omat täysin siihen tarkoitetut lannoitteet, jotka sisältävät kaikki kasvien tarvitsemat ravintoaineet. Multakasvatuksessa käytettävät lannoitesarjat eivät sovellu vesiviljelyyn, koska ne eivät sisällä kaikkia tarvittavia mikroravintoaineita.
Ravinteiden suhteen on vaihtoehtoina joko valmiiksi sekoitetut tai itse sekoitettavat ravinteet.
Itse sekoitettavia ravinteita hyödyntävät lähinnä ammattilaiset ja suuressa mittakaavassa viljelevät. Niiden etuna on kuitenkin se, että niiden avulla voidaan hienosäätää kunkin ravintoaineen taso vastaamaan kasvien vaatimuksia.
Useimmat harrastelijat ja pienviljelijät kuitenkin suosivat helppokäyttöisiä esisekoitettuja nestemäisiä sarjoja, joista löytyy kaikki kasvien tarvitsemat ravintoaineet eri kasvuvaiheisiin. Jos haluat päästä mahdollisimman helpolla, ovat nämä ehdottomasti paras vaihtoehto.
Nämä nestemäiset lannoitteet sekoitetaan ja liuoitetaan veteen. Näissä sarjoissa on usein omat osat eri kasvuvaiheisiin. Markkinoilta löytyy monia loistavia vesiviljelyyn soveltuvia esisekoitettuja ravinnesarjoja.
Esimerkkejä vesiviljelyyn soveltuvista lannoitesarjoista:
- Canna Aqua
- Advanced Hydroponics
- General Hydroponics Flora Trio
Ravinteiden lisäämistä varten kannattaa hankkia mitta-astioita tai lääkeruiskuja, joiden avulla niitä pystytään lisäämään tarkasti haluttu määrä.
Perusravinteiden lisäksi on tarjolla myös monia lisäravinteita. Näiden kalliiden lisäravinteiden hyödyt ovat kuitenkin monesti hyvin kyseenalaisia, eivätkä ne välttämättä tuo kaivattua hyötyä hintaansa nähden. Kaikkia myyntipuheita ei kannata uskoa tässäkään asiassa.
On kuitenkin myös hyödyllisiä lisäravinteita, joiden käyttöä kannattaa harkita. Yksi tällainen aine on silikaatti, jonka tiedetään tarjoavan monia hyötyjä. Se esimerkiksi vahvistaa soluseinämiä ja antaa kasveille suojaa kuumuutta ja kuivuutta sekä haitallisia bakteereita vastaan.
Jotta kasvit pystyvät hyödyntämään vedessä olevat ravinteet mahdollisimman tehokkaasti, tulee veden arvojen olla kohdillaan. Siihen, kuinka tehokkaasti kasvit pystyvät ravinteita hyödyntämään, vaikuttavat pH, EC, veden lämpötila ja happipitoisuus.
pH
Ravinneliuoksen pH-arvo eli happamuus on äärimmäisen tärkeä huomioon otettava asia vesiviljelyssä, sillä eri aineet ovat enemmän tai vähemmän kasvien saatavilla happamuuden eri tasoilla.
Jos pH ei ole sopivalla tasolla, kasvi ei pysty hyödyntämään kaikkia terveen kasvun kannalta välttämättömiä aineita. Hampulle optimaalinen pH-taso vesiviljelyssä on noin 5.5 – 6.5 välillä, jossa kaikki tärkeät ravintoaineet ovat kasvin saatavilla.
Ravinneliuoksen pH-arvon mittaaminen
Ravinneliuoksen pH-tasot tulee tarkistaa säännöllisesti, mielellään päivittäin. Sen mittaaminen on helppoa ja valittavana on muutamia erilaisia testaustyökaluja.
- Paperiset testiliuskat – Edullisin tapa tarkistaa ravinneliuoksen pH-arvo. Paperi kastetaan ravinneliuokseen ja pidetään siinä, kunnes väri ei enää muutu. Tämän jälkeen paperiliuskan väriä verrataan värikarttaan liuoksen pH-arvon määrittämiseksi. Tarkan pH-arvon määrittäminen näiden avulla on kuitenkin vaikeaa, sillä värien erot ovat pieniä ja tulkinnanvaraisia.
- Nestemäiset testit – Puhtaaseen testiputkiloon lisätään pieni määrä ravinneliuosta, johon lisätään reaganttiainetta. Sekoitetaan ja odotetaan, että liuos muuttaa väriä. Tätä verrataan pakkauksen mukana tulevaan värikarttaan, jonka avulla voidaan päätellä liuoksen pH-arvo. Myös näiden kanssa tarkan arvon määrittäminen on vaikeaa.
- Digitaaliset mittarit – Nopein, helpoin ja luotettavin tapa pH-arvon mittaamiseen on digitaalisen mittarin käyttäminen. Näitä löytyy paljon eri hintaisia ja kokoisia, muutaman kympin arvoisista kynämittareista aina useiden satojen arvoisiin kombomittareihin. Digitaaliset pH-mittarit ovat erittäin tarkkoja (kunhan ne ovat oikein kalibroituja ja puhtaita).
Ravinneliuoksen pH-arvon säätäminen
PH-arvon säätäminen halutulle tasolle on suhteellisen helppoa. Sitä pystytään säätämään käyttämällä happoa (esim. fosforihappo) sen alentamiseksi tai emästä (esim. kaliumhydroksidi) sen nostamiseksi.
Älä lisää pH-liuoksia suoraan ravinnesäiliöön, vaan sekoita ja laimenna ne ensin erillisessä astiassa. Liuoksen lisäämisen jälkeen odota hetki ja anna sen vaikuttaa ja tasoittua muutaman minuutin ajan ennen uudelleen mittaamista.
PH:n säätämiseen tarkoitetut liuokset ovat yleensä erittäin vahvoja ja niitä kannattaa lisätä maltilla pieniä määriä kerrallaan. Jo muutama tippa tai millilitra riittää pienemmissä järjestelmissä muuttamaan veden pH-arvoa.
Ravinteet kannattaa lisätä veteen aina ennen pH:n säätämistä, sillä myös ne vaikuttavat pH-arvoon.
Ravinneliuoksen vahvuus
Veteen liuenneiden ravinteiden määrää mitataan ravinneliuoksen kyvyllä johtaa sähköä. Mitä enemmän vedessä on liuenneita suoloja, sitä korkeampi liuoksen sähkönjohtavuus on.
Täysin puhtaalla, tislatulla vedellä ei ole sähkönjohtavuutta, koska se ei sisällä mineraaleja. Kun veteen lisätään ravinteita, mahdollistavat liuenneet suolat sähkön johtumisen. Veden sähkönjohtavuutta voidaan mitata helposti digitaalisilla mittareilla.
Sähkönjohtavuutta ja liuenneiden suolojen pitoisuutta voidaan ilmaista eri yksiköillä, joista vesiviljelyssä yleisimmin käytettyjä ovat EC (Electrical conductivity) ja TDS (Total dissolved solids).
- EC = millisiemensiä senttimetriä kohti (mS/cm)
- TDS = (ppm) eli osuus mineraaleista miljoonasosassa vettä. Käytännössä 1 ppm vastaa yhtä milligrammaa ainetta yhdessä kilossa.
Koska ravinteiden valmistajat saattavat käyttää annostelu-ohjeissa eri yksiköitä kuin mitä mittarisi näyttää, on välillä tarpeen pystyä muuttamaan EC-lukema TDS-lukemaksi tai päinvastoin.
Suuntaa antavia arvoja hampulle eri kasvuvaiheissa:
Kasvuvaihe | EC (mS/cm) | ppm 700 | ppm 500 |
---|---|---|---|
Pistokkaat | 0.5 – 1.3 | 350 - 910 | 250 - 650 |
Taimet | 0.8 - 1.3 | 560 - 910 | 400 - 650 |
Vege | 1.3 – 1.7 | 910 - 1190 | 650 - 850 |
Kukinta | 1.2 – 2 | 840 - 1400 | 600 - 1000 |
Ravinteita tulee lisätä maltilla. Varsinkin alkuvaiheessa kannattaa aloittaa puolikkaalla suositellusta annoksesta ja seurata kuinka kasvit reagoivat.
Kasveillesi sopivat arvot saat parhaiten selville lehtien, kasvun ja liuoksen muutoksia seuraamalla.
Ravinneliuoksen vahvuutta ja sen muutoksia seuraamalla voidaan tehdä hyödyllisiä johtopäätöksiä sen suhteen, onko vedessä riittävästi ravinteita kasvien tarpeiden täyttämiseksi.
- Jos veden EC-arvo pysyy samana, se tarkoittaa sitä, että kasvi käyttää yhtä paljon vettä ja ravinteita eli ravinneliuos on tällöin hyvässä tasapainossa. Pyri täyttämään järjestelmää saman vahvuisella ravinneliuoksella, jotta tämä tasapaino säilyy.
- Jos veden EC-arvo laskee, on se merkki siitä, että kasvi käyttää enemmän ravinteita kuin vettä. Tällöin liuokseen tulee lisätä ravinteita. Muista kuitenkin kohtuus ja lisää ravinteita pieniä määriä kerralla ja katso kuinka kasvi reagoi vahvempaan liuokseen.
- Jos veden EC-arvo nousee, tarkoittaa se sitä, että kasvi käyttää enemmän vettä kuin ravinteita eli ravinneliuos on tällöin liian vahvaa. Hidastunut kasvu ja ”palaneet” lehdet ovat merkki liian vahvasta ravinneliuoksesta. Tällöin liuosta tulee laimentaa raikkaalla vedellä.
Veden happipitoisuus
Vesiviljelyssä pitää aina huolehtia siitä, että ravinneliuoksessa on riittävästi happea. Jos happipitoisuus on riittämätön, aiheuttaa se stressiä kasveille, hidastaa kasvua sekä heikentää ravinteiden imeytymistä ja lisää ei-toivottujen bakteerien riskiä.
Veteen liukenee happea pääasiassa ilmasta. Tarvittaessa ravinneliuoksen happipitoisuutta voidaan kuitenkin lisätä helposti, tehokkaasti ja suhteellisen edullisesti ilmapumpun avulla.
Huomioitavaa on myös se, että liuoksen lämpötila vaikuttaa happitasoon. Ravinneliuoksen lämpötila määrää liuenneen hapen määrän, joka liuoksessa voi olla. Kun veden lämpötila kasvaa, hapen liukoisuus vähenee.
Liuoksen tarkka happipitoisuus voidaan mitata kalliilla mittareilla, mutta sellaisen hankkiminen on harrastelijalle tarpeetonta. Jos käytössä on riittävän tehokas ilmapumppu ja veden lämpötila on sopivalla tasolla, niin happea pitäisi olla riittävästi.
Veden lämpötila
Myös veden lämpötilalla on suuri merkitys kasvien hyvinvoinnin ja kasvun kannalta. Liian korkea lämpötila aiheuttaa kasveille lämpöstressiä ja erinäisiä juuristo-ongelmia sekä nostaa ei-toivottujen bakteerien ja kasvustojen riskiä, kun taas liian alhainen lämpötila voi hidastaa kasvua merkittävästi.
Näistä huomattavasti yleisempi ongelma on liian korkea lämpötila, joka edellä mainittujen ongelmien lisäksi vaikuttaa myös liuoksen happitasoon. Ravinneliuoksen happipitoisuus tippuu selvästi, jos lämpötila pääsee nousemaan liian korkeaksi.
Veden lämpötilan tulisi ihannetapauksessa olla 18-22 asteen välillä. Nämä ovat siis optimaaliset arvot, eikä ole välttämättä katastrofi, jos lämpötila on hieman tätä korkeampi.
Ravinneliuoksen lämpötilan seuraaminen onnistuu helposti muutaman euron arvoisella veteen upotettavalla mittarilla, joita löytyy marketeista sekä akvaario- ja kasvatusliikkeistä.
Jos veden lämpötila ei pysy sopivissa lukemissa, on muutamia keinoja sen kontrolloimiseksi. Ensimmäisenä kannattaa huolehtia siitä, että kasvatustilan lämpötila on sopivalla tasolla, sillä se luonnollisesti vaikuttaa myös ravinneliuokseen.
Tehokkain ja luotettavin keino pitää säiliön vesi viileänä on veden viilennin. Nämä ovat kuitenkin todella kalliita laitteita. Väliaikainen ja huomattavasti halvempi ratkaisu on esimerkiksi kylmäkallejen tai jäädytettyjen muovipullojen käyttäminen.
Ravinnesäiliön eristäminen voi myös auttaa jonkin verran pitämään lämpötilaa alhaisempana.