Mitä on CBD?
Hamppu on kemialliselta koostumukseltaan monipuolinen kasvi, joka sisältää yli 400 erilaista yhdistettä. Yksi näistä yhdisteistä on CBD eli kannabidioli.
CBD on yksi merkittävimmistä hampun sisältämistä yhdisteistä. Se on THC:n ohella yleisin hampussa esiintyvä kannabinoidi.
Vaikka nämä yhdisteet ovat rakenteeltaan samankaltaisia, CBD: llä vaikuttaa nykyisten tietojen mukaan olevan hyvin päinvastaisia ominaisuuksia kuin THC:llä ja ne vaikuttavat kehoomme täysin eri tavoin.
Olennaisin ero näiden kahden välillä on se, ettei CBD:llä ole lainkaan huumaavia tai päihdyttäviä ominaisuuksia.
Lisäksi kannabidiolin tiedetään jopa vaimentavan monia THC:n negatiivisia vaikutuksia, kuten väsymystä, muistin heikkenemistä ja vainoharhaisuutta. Sen tiedetään myös lieventävän THC:n aiheuttamaa päihtymystilaa.
Nykyisen kiinnostuksen myötä kannabidiolin ympärillä liikkuu myös paljon virheellistä tietoa ja väärinkäsityksiä.
CBD:tä väitetään jopa monissa virallisissa lähteissä virheellisesti ei-psykoaktiiviseksi aineeksi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Vaikka kannabidiolilla ei olekaan huumaavia ominaisuuksia, tiedetään sillä olevan esimerkiksi anti-psykoottisia (eli psykoaktiivisia) vaikutuksia.
Toinen yleinen harhaluulo liittyy sen vaikutuksiin. Sitä kuvataan usein rauhoittavaksi, mutta todellisuudessa CBD: llä tiedetään pienillä annoksilla olevan lievästi stimuloivia ja piristäviä vaikutuksia.
Millainen on CBD:n lääkinnällinen potentiaali ja mihin siitä voi olla apua?
Vaikka CBD:stä on alettu puhumaan ja uutisoimaan laajemmalti vasta viime vuosien aikana, ei kyseessä ole kuitenkaan tieteelle uusi tai tuntematon aine. Sitä on todellisuudessa tutkittu jo useiden vuosikymmenten ajan, aina 1970-luvulta lähtien.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan CBD on turvallinen ja hyvin siedetty aine, jonka useista lääkinnällisistä vaikutuksista on alustavaa näyttöä. Sen lääkinnällinen potentiaali onkin vaikuttavan laaja-alainen.
Kannabidiolilla tiedetään olevan monia lääkinnällisiä ominaisuuksia kuten:
- Anti-inflammatorinen eli tulehdusta vähentävä – CBD:llä tiedetään olevan tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia. Tämä on erityisen mielenkiintoinen ominaisuus, sillä tulehdus on osatekijänä lähes kaikissa kroonisissa sairauksissa (muun muassa syöpä, diabetes, liikalihavuus, tyypin 2 diabetes, sydänsairaudet, sepelvaltimotauti ja aivoinfarktit).
- Antipsykoottinen – CBD:llä on osoitettu selvästi olevan antipsykoottisia vaikutuksia ja sillä uskotaan olevan mahdollisia hyötyjä esimerkiksi skitsofrenian hoidossa. Kannabidiolilla on tutkimuksissa todettu olevan samanlaisia vaikutuksia tiettyjen antipsykoottisten lääkkeiden kanssa.
- Neuroprotektiivinen antioksidantti eli hermostoa suojaava – CBD:n on osoitettu olevan tehokkaampi neuroprotektiivinen antioksidantti kuin C- ja E-vitamiinit.
- Ahdistusta vähentävä – Prekliinisten tutkimustulosten mukaan CBD:n ahdistusta vähentävistä ominaisuuksista on vahvaa näyttöä.
Toistaiseksi CBD:n hyödyistä on kuitenkin tehty valitettavan vähän laajoja kliinisiä tutkimuksia. Useimpien aiheiden osalta on olemassa vasta prekliinisiä ja alustavia kliinisiä todisteita.
Meneillään on kuitenkin monia mielenkiintoisia tutkimuksia ja tulevina vuosina tullaan saamaan paljon arvokasta lisätietoa CBD:n potentiaalista ja roolista eri sairauksien hoidossa.
Alustavaa näyttöä kannabidiolin hyödyistä on joka tapauksessa runsaasti tarjolla. Nykyisten tutkimustietojen mukaan kannabidiolista on mahdollisesti apua esimerkiksi seuraavien vaivojen hoidoissa:
Epilepsia
Toistaiseksi vahvin näyttö on saatu yhdisteen kyvystä vähentää voimakkaita epilepsiakohtauksia.
CBD-valmiste Epidiolex on ensimmäinen Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksymä hampusta eroteltu lääkevalmiste.
Laajoissa kliinisissä kaksoissokkotutkimuksissa Epidolexin hyödyistä on kiistatonta näyttöä kahden rajun lapsuusajan epilepsian Lennox-Gastautin ja Dravetin oireyhtymien hoidossa. Nämä lapsuudessa puhkeavat epilepsiatyypit ovat vaikeasti hoidettavissa perinteisillä lääkkeillä.
Epidiolexia saaneiden Lennox-Gastautin oireyhtymää sairastavien potilaiden kohtausten määrä laski keskimäärin 37 – 42 prosenttia (annoskoosta riippuen).
Dravetin oireyhtymää sairastavien potilaiden kohtausten esiintymistiheys sen sijaan laski keskimäärin 39 prosenttia.
CBD:n hyödyt lapsuusajan epilepsioiden hoidossa tulivat suuren yleisön tietoisuuteen alla olevan CNN:n dokumentin ja Charlotte Figgyn tarinan myötä:
Kannabidiolin soveltuvuutta tutkitaan myös muiden epilepsiatyyppien hoidossa.
Maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa ihmistä kärsii epilepsiasta. Näistä 50 miljoonasta noin yhdellä kolmasosalla – yli 16 miljoonalla henkilöllä – perinteiset epilepsialääkkeet eivät auta vaivoihin.
Tästä perspektiivistä on helppo nähdä, miksi CBD vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta.
Muut neurologiset sairaudet
Epilepsin lisäksi kannabidiolin hyötyjä on tutkittu myös moniin muihin neurologisiin sairauksiin ja vaivoihin.
Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2017 tekemän katsauksen mukaan jonkinasteista näyttöä kannabidiolin hyödyistä on esimerkiksi seuraaviin neurologisiin sairauksiin:
- Parkinsonin tauti – Kannabidiolin neuroprotektiiviset ominaisuudet ja tutkimustulokset vaikuttavat lupaavilta. Niissä havaittuja asioita ovat esimerkiksi psykiatrisen luokituksen parantaminen sekä levottomuuden, painajaisten ja aggressiivisen käyttäytymisen vähenemistä potilailla.
- Alzheimerin tauti – Alustavissa tutkimuksissa on todettu, että CBD voi auttaa Alzheimerin taudin alkuvaiheessa olevia ihmisiä pitämään kykynsä tunnistaa tuntemiensa ihmisten kasvot.
- MS-tauti – Tiedot viittaavat tämän yhdisteen merkittävään terapeuttiseen potentiaaliin multippeliskleroosin hoidossa, jossa tulehduskomponentilla on merkittävä rooli patologian alkamisen ja etenemisen kannalta. Suomessakin hyväksytty, MS-tautiin määrättävä lääkevalmiste Sativex sisältää puolet CBD:tä.
Ahdistuneisuushäiriöt
Prekliinisten tutkimustulosten mukaan kannabidiolin ahdistusta vähentävistä ominaisuuksista on vahvaa näyttöä. Kannabidiolin on osoitettu vähentävän ahdistusta ja masennusta sekä ihmis- että eläinkokeissa.
Todisteet tukevat CBD:n soveltuvuutta hoitokeinoksi esimerkiksi seuraaviin vaivoihin: yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, pakko-oireinen häiriö, traumaperäinen stressihäiriö.
Syöpä
Tutkimukset ovat osoittaneet kannabidiolilla olevan syöpäsoluja tuhoavia ja niiden jakautumista estäviä ominaisuuksia useissa erilaisissa syöpätyypeissä.
British Journal of Clinical Pharmacology -lehdessä julkaistun katsauksen tekijät totesivat olevan todisteita siitä, että CBD auttoi merkittävästi ehkäisemään syövän leviämistä ja tukahduttamaan syöpäsolujen kasvua.
On tärkeää huomata, että valtaosa CBD- ja syöpätutkimuksista on prekliinisiä, eli koehenkilöinä ei ole ollut ihmisiä eikä nisäkkäitä. Näin ollen näitä havaintoja ei missään nimessä voida pitää lopullisena todisteena siitä, että CBD parantaa syöpää.
Addiktio ja vieroitusoireet
Kannabidiolin hyötyjä on tutkittu myös erilaisten addiktioiden ja niiden aiheuttamien vieroitusoireiden hoidossa. Sen tiedetään vaikuttaa useisiin riippuvuuteen liittyviin järjestelmiin.
Eläinkokeet ovat osoittaneet CBD:n mahdolliset vaikutukset opioidi- ja psykostimulanttiriippuvuuteen, kun taas kliinisissä tutkimuksissa esitettiin joitakin alustavia todisteita CBD:n myönteisestä vaikutuksesta tupakkaan liittyvässä riippuvuudessa.
Kannabidiolin tiedetään myös auttavan moniin vieroitusoireisiin liittyviin vaivoihin, kuten kipuihin, ahdistukseen ja unettomuuteen.
Akne
Akne on yleinen ihosairaus, joka aiheutuu talirauhasten liiallisesta talin erityksestä tai esimerkiksi ihon päällimmäisen kerroksen sarveiskerroksen paksuuntumisesta. Yhteistä kuitenkin on, että tali ei pääse erittymään vapaasti pois talirauhasesta, jolloin talirauhanen tulehtuu.
Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tulehdusta vähentävien ominaisuuksien vuoksi CBD auttaa alentamaan talin tuotantoa. Ihosta suurina määrinä löytyvät CB2-kannabinoidireseptorit vaikuttavat öljyntuotannon säätelyyn talirauhasissa.
Kannabidiolilla on myös muita iholle hyödyllisiä ominaisuuksia. Sen tiedetään esimerkiksi olevan tehokkaampi antioksidantti kuin E- ja C-vitamiinit.
Onko kannabidiolin käyttö turvallista?
Tämän päivän tutkimustietojen perusteella puhdas kannabidioli on turvallinen yhdiste, jolla ei tiedetä olevan mitään merkittäviä fyysisiä tai psyykkisiä haittavaikutuksia. Kannabidiolin käyttöön ei tiedetä myöskään liittyvän riippuvuusriskiä.
Joitain sivuvaikutuksia CBD:llä kuitenkin tiedetään olevan. Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat väsymys, pahoinvointi ja muutokset ruokahalussa.
Sen sivuvaikutukset ovat kuitenkin huomattavan paljon vähäisempiä verrattuna perinteisiin reseptilääkkeisiin.
Kuitenkin myös tällä saralla laaja-alainen tutkimustieto puuttuu, ja erityisesti pitkäaikaiskäytön mahdollisista riskeistä ei toistaiseksi ole juuri tietoa.
Kuinka CBD vaikuttaa kehoomme?
CBD:n toiminta kehossamme on äärimmäisen monimutkainen prosessi, jota edes asiantuntijat eivät vielä täysin ymmärrä. Tähän mennessä tutkijat ovat tunnistaneet yli 60 erilaista molekyylireittiä, joiden kautta CBD toimii.
Tässä artikkelissa käymme läpi vain olennaisimpia kannabidiolin toimintaan liittyviä asioita.
Jotta voidaan ymmärtää kuinka kannabidioli kehoomme vaikuttaa, tulee ensin tutustua yhteen kehomme tärkeään järjestelmään, jota kutsutaan endokannabinoidijärjestelmäksi.
Endokannabinoidijärjestelmä on kehomme monivaikutteinen välittäjäainejärjestelmä, joka on syy siihen miksi koemme vaikutuksia kannabista käytettäessä. Se ei kuitenkaan ole olemassa vain siksi, että voisimme nauttia kannabiksesta.
Se on tärkeässä roolissa monissa kehomme fysiologisissa toiminnoissa. Sillä on moninaisia vaikutuksia esimerkiksi kipuun, syömiseen, energia-aineenvaihduntaan, tunnetiloihin, muistojen modulointiin ja uni-valverytmiin.
Endokannabinoidijärjestelmän tärkeimmät elementit ja siihen vaikuttavat yhdisteet ovat:
Endokannabinoideja ja kannabinoidireseptoreita löytyy lähes joka puolelta kehoamme: aivoissa, elimissä, sidekudoksissa, rauhasissa ja immuunisoluissa.
Toisin kuin monet muut kannabinoidit, CBD ei kuitenkaan näytä kiinnittyvän tai vaikuttavan suoranaisesti kannabinoidireseptoreihin. Kannabidioli toimii estämällä FAAH entsyymiä, jonka tehtävänä on hajottaa anandamidia – kehon tärkeintä endokannabinoidia.
Kun FAAH on estynyt, se ei pysty hajottamaan anandamidia normaaliin tahtiin, mikä nostaa endokannabinoiditasoja aivojen synapseissa.
Tämä voi johtaa joidenkin neurokemiallisten prosessien vaimentumiseen, mukaan lukien kipuun liittyvät prosessit.
CBD:n on osoitettu vaikuttavan myös useisiin endokannabinoidijärjestelmän ulkopuolisiin järjestelmiin. Kannabidiolin tiedetään aktivoivan esimerkiksi 5-HT1A, TRPV1, GPR55 ja PPARs reseptoreita.
Millaisia CBD-tuotteita on ja kuinka niitä käytetään?
On olemassa monia erilaisia CBD-tuotteita ja useita tapoja nauttia niistä. Niitä löytyykin nykyisin varsin laaja valikoima. Monesta suositusta tuotteesta on tänä päivänä kehitelty myös CBD:tä sisältävä versio.
Löytyy öljyjä, kapseleita, karkkeja, virvoitusjuomia, laastareita, sähkösavukkeiden nesteitä, voiteita, suusuihkeita, ihohoitotuotteita ja jopa eläimille suunnattuja tuotteita.
Näitä tuotteita voidaan käyttää monin eri tavoin kuten:
- Syömällä – Kannabidiolia sisältäviä öljyjä ja kapseleita voidaan käyttää syömällä joko sellaisenaan tai muihin ruokiin ja juomiin lisättynä. Yksi tärkeä muistettava asia CBD-öljyn nauttimisen yhteydessä on se, että imeytyminen ja näin ollen myös vaikutusten alkaminen kestää kauemmin vatsan kautta nautittuna.
- Sublinguaalinen eli kielen alla liuottamalla – Öljyjä tai suihkeita voidaan käyttää kielen alla liuottamalla. Tämä mahdollistaa CBD:n imeytymisen verenkiertoon huomattavasti nopeammin kuin vatsan kautta nautittuna.
- Höyrystämällä – CBD-öljyä voidaan käyttää myös vaporisaattorin avulla höyrystämällä. Tämä on nopein tapa kokea vaikutuksia, mutta ei välttämättä miellyttävin tai kätevin tapa, erityisesti aloittelijoille tai lapsille.
- Voiteina iholle levitettynä – Kannabidiolia voidaan käyttää myös iholle levitettävinä voiteina, rasvoina ja salvoina. Ne imeytyvät helposti ihoon ja niitä voidaan levittää suoraan hoitoa tarvitseville alueille.
Erilaisten tuotteiden laadussa ja koostumuksissa on merkittäviä eroja, joista käyttäjien tulisi olla tietoisia. Jos haluat lisää tietoa CBD-tuotteista katso alla oleva artikkeli
[elementor-template id=”3846″]Annostelu ja vaikutusaika
Toimiva annoskoko on yksilöllistä ja riippuu useista tekijöitä, kuten painosta ja vaivasta mihin CBD:tä käytetään.
Tutkimuksissa käytetyt annoskoot vaihtelevat yleensä noin 100 – 800 mg/pvä välillä. Suurinakaan annoksina CBD:llä ei tiedetä olevan mitään merkittäviä haittavaikutuksia. Ihmiset näyttävät sietävän hyvin jopa kroonista käyttöä ja yli 1500 mg annoksia päivässä.
CBD:n vaikutusaika riippuu tekijöistä kuten annoskoosta, tuotteen vahvuudesta ja käyttötavasta.
Höyrystämällä tai sublinguaalisesti nautittuna vaikutukset alkavat nopeasti, yleensä muutaman minuutin kuluessa ja kestävät noin muutaman tunnin.
Vatsan kautta nautittuna syömällä tai juomalla vaikutuksen alkamisessa voi kestää jopa muutama tunti. Vaikutukset myös kestävät pidempään noin 4 – 10 tuntia.
Kannabidiolin puoliintumisaika on suun kautta otettuna noin 1 – 2 päivää. (600 mg annoksella)
Onko CBD Suomessa laillista?
Kannabidioli on Suomessa luokiteltu lääkeaineeksi. Kaikkien lääkeaineiden myynti edellyttää myyntilupaa.
Fimea luokittelee CBD:tä sisältävät tuotteet reseptilääkevalmisteiksi, ja niiden tilaaminen EU:n ulkopuolelta on kielletty. Toisesta EU-maasta on sallittua tilata lääkärin määräyksellä kolmen kuukauden tarvetta vastaava määrä.
Tällä hetkellä ainoa myyntiluvallinen CBD:tä sisältävä lääkevalmiste Suomessa on Sativex, joka on todella vaikeasti saatavilla oleva reseptilääke.
CBD-tuotteita pystyy tilaamaan Suomeen monista verkkokaupoista, mutta niiden tilaaminen on laitonta ja tilatut tuotteet voivat jäädä tullin haltuun. Tällöin seurauksena on tuotteiden takavarikoiminen ja sakot.
Yhteenveto
Kannabidioli on äärimmäisen mielenkiintoinen yhdiste, jolla tämän hetkisten tietojen perusteella vaikuttaa olevan monia lupaavia lääkinnällisiä ominaisuuksia.
Nykyisen suuren kiinnostuksen myötä sen ympärillä liikkuu myös valitettavan paljon väärää tietoa. Sitä yritetään monin paikoin markkinoida ihmelääkkeenä, jolla väitetään olevan monia hyötyä, joista todellisuudessa on hyvin vähän näyttöä.
Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö CBD:llä voisi olla monia väitettyjä hyötyjä, mutta toistaiseksi tieteellinen näyttö ei vielä monin paikoin ole riittävää, jotta niistä voitaisiin tehdä suuria johtopäätöksiä.
Valmistajien ja markkinoijien lupauksiin kannattaa suhtautua varauksella tässäkin asiassa.
Sen todellinen potentiaali on kuitenkin vielä toistaiseksi varsin epäselvä ja pitävä näyttö monien hyötyjen kohdalla uupuu. Jotta kannabidiolin todellinen potentiaali pystytään selvittämään, on lisätutkimuksille tarvetta.